
"Suomi on urheiluhullu maa" - Väite, jonka varmasti kaikki suomalaiset ovat elämänsä aikana kuulleet. Väite, jonka ulospäästämiseen ei median edustajalta vaadita vaivannäköä. Väite, jonka totuuspohja perustuu suomalaisjunttien yleisurheilun, hiihdon ja mäkihypyn menestyksen metsästämiseen - Menestykseen lajeissa, jotka entisestään korostavat tämän takapajulan eristäytyneisyyttä.
Ei Suomi ole urheiluhullu maa. Eivät suomalaiset ole urheiluhulluja. Asiantuntevan median viljelemä lause perustuu perisuomalaiseen imagon kohottamiseen - menestykseen. Suomalainen seuraa ja suomalainen kannattaa menestyksen tähden. Menestyvä seura hamuaa lähikylien isännät ja emännät peleihinsä - "Kyllähän minä aina olen kannattanut, mut nyt jaksan mennä oikein paikanpäälle katsomaan". Menestyksen kadotessa katoavat nämä hunttaajat, sen hiipuessa tuotemyynti hiljenee ja ilmaislipulla ratsastavat yritysvieraat viihtyvät entistä paremmin ilmaisen kestityksen äärellä - Jäljelle jää se paskasakki, josta kaikki haluavat eroon ja, jonka vastuulle ongelmat on helppo kaataa: Kannattajat.
Onneksi tämä syrjäinen maa on ottanut askeleen kohti tulevaisuutta, askeleen pois menestyksen metsästämisestä kohti perinteitä, jonka jatkaminen isältä pojalle on molempien elämän hienoimpia hetkiä. Yhä enemmissä määrin on Suomessa nähtävissä nuoria miehiä, jotka ovat valmiita rakentamaan suhdettaan omaan seuraansa sekä valmiita viemään eteenpäin aatetta, joka yhdistää ja erottaa niin monia - Kannatuskulttuuri on saapunut.
Pelottava, jopa mystinen, ja kaukainen kulttuuri aiheuttaa kauhistusta pitkin sulkeutunutta maatamme, saaden voimansa niiden tietämättömien ja kauhistelevien ihmisten sanoista, jotka polkevat elämänsä pyörää huomaten kohta saapuneensa jo maaliin. Tämä kulttuuri huokuu rakkautta, yhteenkuuluvuutta, ääntä, väriä ja aggressiivisuutta - Kannatuskulttuuri on saapunut.

Toisin kuin ensimmäisen väitteen kohdalla, kannattajien kohdalla toiminta ei perustu menestykseen tai toissijaisiin arvoihin, vaan kasvaviin perinteisiin ja tunnelmaan. Perinteisestihän alun väittämät ovat perustuneet keskelle peltoa rakennetun jäähallin katsomoista tuttuun näkyyn, jossa lauantaikännejä vetävä maanviljelijä huutaa suomalaisia kohteliaisuuksia perse penkissä ”kannattaen seuraansa”, välillä toistaen ”seuransa” nimeä monotonisesti jatkuvalla yksinkertaisella huudolla ja kokien illan ainoan orgasminsa ”joukkueensa” tehdessä maalin - Humalatilasta riippuen tällöin on myös soveliasta ojentautua seisomista muistuttavaan asentoon, mikäli se vain humalatila huomioon ottaen on mahdollista. Ei tämä ole tunnelmaa. Ei tämä ole rakkautta. Se on vain yksi lauantai-ilta maaseudulla, kun ottelun jälkeen on taas syy piestä vaimo ja lämmittää sauna.
Onneksi ajat ovat muuttumassa ja tulevaisuus on astunut penkeille sekä aitojen reunoille. Olet ehkä kuullut puhuttavan Ultrista, Ultras-kulttuurista tai ehkä jopa huliganismista? Asiantunteva suomalainen media on jo ehtinyt viljellä edellä mainittuja termejä, usein ymmärtämättä tai edes kiinnostumatta asiasta syvällisemmin - Uudet asiat ja ilmiöt myyvät, varsinkin kun niitä voidaan käyttää negatiivisissa yhteyksissä. Edellä mainitut sanat löytyvät jo hyvin pienessä mittakaavassa suomalaisten kannattajaryhmien toiminnan takaa ja toiminnan kehityksen edellytyksenä on aatteen leviäminen ja kasvaminen. Jalkapallon kääpiöasema Suomessa on erittäin valitettavaa ja tie kohti sille kuuluvaa asemaa tulee kulkemaan joukkueiden kannattajaryhmien kasvun kautta. Oikean urheilukulttuurin ja yleisömäärien kasvu tulee - lajista riippumatta - vaatimaan voimakkaamman ja aggressiivisemman kannatuskulttuurin leviämistä, johon kuuluu myös väkivalta ja rajojen rikkominen. Jännitteet, aggressiivisuus ja ylilyönnit lisäävät otteluiden panosta katsomossa antaen oman lisänsä tunnelmaan.

Onko olemassa hienompaa tunnetta, kuin odottaa viikkoja vierasottelua ja aamun vihdoin valjetessa hypätä tienpäälle yhdessä veljiesi kanssa? Onko hienompaa tunnetta, kuin vihdoin saapua vieraaseen kaupunkiin tunnustaen rakkautta omaa seuraa kohtaan ja odottaa jännitteiden kiristymistä äärimmilleen? Onko hienompaa, kuin odottaa mahdollista kohtaamista kotijoukkueen kannattajien kanssa ottelun lähestyessä tai jättää kaupunkiin omat jälkensä vierailusta?
Se ei ole kaikkia varten, eikä se saakaan olla niin. Se ei saa koskea fyysisesti ihmisiä, joita varten se ei ole. Omaan mieleeni on spontaanisuus ja yllättäen tulevat tilanteet, joiden syntymiseen vaikuttavat useat yhteensattumat. Tapahtumat kentällä, provokaatio ja yhteensattumat, joiden ansiosta olet tunteittesi vietävänä. Penkit saavat uuden käyttötarkoituksen ja sekaan sukeltava järjestysmies provosoi tilannetta entisestään. Suomi-Venäjä jalkapallon MM-karsintaottelu oli loistava esimerkki spontaanista jännitteestä, joka venäläisen ryhmän auttamana laukesi Suomessa ennennäkemättömään tilanteeseen. Kannatuskulttuuri saapui eikä Suomi tule olemaan entisensä. Kuin pisteenä illalle, Suomen tiukasti valmistautuneet poliisivoimat olivat tilanteessa pihalla tavalla, joka todella on mahdollista vain Suomessa. Hädissään riviään pitäneet ja huippuunsa treenatut mellakkavoimamme tyytyivät katselemaan kahden ryhmän välissä tilanteen kehittymistä, sännäten välillä täysin päättömästi suunnasta toiseen. Kannatuskulttuuri on näyttänyt kasvonsa - Olisiko Reijo hoitanut tilanteen paremmin?
Soihdut ja savut, huliganismin pyhä esiintymä - Näin ainakin median mielestä. Jopa venäjä-ottelun jälkeisessä uutisoinnissa juoksuradalle lentänyt soihtu aiheutti kynänikkareissa sellaista kiimaa, että kyseinen tapahtuma piti mainita kirjoituksissa sekä yhdistää kyseinen ”valoilmiö” huliganismiin. Metsään on matkaa, mutta uutisoinnissa sinne usein päädytään - Niin tälläkin kertaa! Mitä tekemistä soihduilla tai savuilla on huliganismin tai väkivallan kanssa, miksi suhtautuminen näihin on Suomessa lähes hysteeristä? Molemmat ovat merkittävä osa kannatuskulttuuria ja yhdistäminen väkivaltaan sekä tappeluihin on kaukaa haettu keino pelotella ”urheiluhullua” kansaamme. Ymmärtämällä mihin katsomoon olet tulossa, voit valita kuinka astmaasi hallitset.

Toisaalta SMJK:n (Suomen Maajoukkueen Kannattajat) katsomossa soihduttajia raahataan ulos myös siitä syystä, että nykyisellään katsomon mentaliteetti ei jokseenkaan eroa stadionin muista katsomoista. Välillä näyttääkin, että katsomossa juoksentelee liivimiehiä ja kypäräpäitä niin vapaasti, että tunne on lähinnä säälittävä. Kannattajien katsomonosan kun tulisi olla pyhää maaperää, jota hallitsee sitä kansoittava kannattajaryhmä. Tähän osaan stadioni ei tulla istumaan ja laulamatta jättäminen voi tarkoittaa turpakeikkaa - Ainakin ulkomailla!
Aika näyttää millaisia otsikoita keltainen media saa seuraavaksi revittyä, laatua sen sijaan ei tarvitse edes arvailla. Karavaani kulkee ja minä jatkan haukkumistani säännöllisen epäsäännölliseti…
Enjoy!
http://www.youtube.com/watch?v=u0rMe2Vyb9E
http://www.youtube.com/watch?v=LBBPoyXEOhM
http://www.youtube.com/watch?v=r-AWFlv0pgQ
http://www.youtube.com/watch?v=5N7n1O7SR7o&feature=related
Ei Suomi ole urheiluhullu maa. Eivät suomalaiset ole urheiluhulluja. Asiantuntevan median viljelemä lause perustuu perisuomalaiseen imagon kohottamiseen - menestykseen. Suomalainen seuraa ja suomalainen kannattaa menestyksen tähden. Menestyvä seura hamuaa lähikylien isännät ja emännät peleihinsä - "Kyllähän minä aina olen kannattanut, mut nyt jaksan mennä oikein paikanpäälle katsomaan". Menestyksen kadotessa katoavat nämä hunttaajat, sen hiipuessa tuotemyynti hiljenee ja ilmaislipulla ratsastavat yritysvieraat viihtyvät entistä paremmin ilmaisen kestityksen äärellä - Jäljelle jää se paskasakki, josta kaikki haluavat eroon ja, jonka vastuulle ongelmat on helppo kaataa: Kannattajat.
Onneksi tämä syrjäinen maa on ottanut askeleen kohti tulevaisuutta, askeleen pois menestyksen metsästämisestä kohti perinteitä, jonka jatkaminen isältä pojalle on molempien elämän hienoimpia hetkiä. Yhä enemmissä määrin on Suomessa nähtävissä nuoria miehiä, jotka ovat valmiita rakentamaan suhdettaan omaan seuraansa sekä valmiita viemään eteenpäin aatetta, joka yhdistää ja erottaa niin monia - Kannatuskulttuuri on saapunut.
Pelottava, jopa mystinen, ja kaukainen kulttuuri aiheuttaa kauhistusta pitkin sulkeutunutta maatamme, saaden voimansa niiden tietämättömien ja kauhistelevien ihmisten sanoista, jotka polkevat elämänsä pyörää huomaten kohta saapuneensa jo maaliin. Tämä kulttuuri huokuu rakkautta, yhteenkuuluvuutta, ääntä, väriä ja aggressiivisuutta - Kannatuskulttuuri on saapunut.

Toisin kuin ensimmäisen väitteen kohdalla, kannattajien kohdalla toiminta ei perustu menestykseen tai toissijaisiin arvoihin, vaan kasvaviin perinteisiin ja tunnelmaan. Perinteisestihän alun väittämät ovat perustuneet keskelle peltoa rakennetun jäähallin katsomoista tuttuun näkyyn, jossa lauantaikännejä vetävä maanviljelijä huutaa suomalaisia kohteliaisuuksia perse penkissä ”kannattaen seuraansa”, välillä toistaen ”seuransa” nimeä monotonisesti jatkuvalla yksinkertaisella huudolla ja kokien illan ainoan orgasminsa ”joukkueensa” tehdessä maalin - Humalatilasta riippuen tällöin on myös soveliasta ojentautua seisomista muistuttavaan asentoon, mikäli se vain humalatila huomioon ottaen on mahdollista. Ei tämä ole tunnelmaa. Ei tämä ole rakkautta. Se on vain yksi lauantai-ilta maaseudulla, kun ottelun jälkeen on taas syy piestä vaimo ja lämmittää sauna.
Onneksi ajat ovat muuttumassa ja tulevaisuus on astunut penkeille sekä aitojen reunoille. Olet ehkä kuullut puhuttavan Ultrista, Ultras-kulttuurista tai ehkä jopa huliganismista? Asiantunteva suomalainen media on jo ehtinyt viljellä edellä mainittuja termejä, usein ymmärtämättä tai edes kiinnostumatta asiasta syvällisemmin - Uudet asiat ja ilmiöt myyvät, varsinkin kun niitä voidaan käyttää negatiivisissa yhteyksissä. Edellä mainitut sanat löytyvät jo hyvin pienessä mittakaavassa suomalaisten kannattajaryhmien toiminnan takaa ja toiminnan kehityksen edellytyksenä on aatteen leviäminen ja kasvaminen. Jalkapallon kääpiöasema Suomessa on erittäin valitettavaa ja tie kohti sille kuuluvaa asemaa tulee kulkemaan joukkueiden kannattajaryhmien kasvun kautta. Oikean urheilukulttuurin ja yleisömäärien kasvu tulee - lajista riippumatta - vaatimaan voimakkaamman ja aggressiivisemman kannatuskulttuurin leviämistä, johon kuuluu myös väkivalta ja rajojen rikkominen. Jännitteet, aggressiivisuus ja ylilyönnit lisäävät otteluiden panosta katsomossa antaen oman lisänsä tunnelmaan.

Onko olemassa hienompaa tunnetta, kuin odottaa viikkoja vierasottelua ja aamun vihdoin valjetessa hypätä tienpäälle yhdessä veljiesi kanssa? Onko hienompaa tunnetta, kuin vihdoin saapua vieraaseen kaupunkiin tunnustaen rakkautta omaa seuraa kohtaan ja odottaa jännitteiden kiristymistä äärimmilleen? Onko hienompaa, kuin odottaa mahdollista kohtaamista kotijoukkueen kannattajien kanssa ottelun lähestyessä tai jättää kaupunkiin omat jälkensä vierailusta?
Se ei ole kaikkia varten, eikä se saakaan olla niin. Se ei saa koskea fyysisesti ihmisiä, joita varten se ei ole. Omaan mieleeni on spontaanisuus ja yllättäen tulevat tilanteet, joiden syntymiseen vaikuttavat useat yhteensattumat. Tapahtumat kentällä, provokaatio ja yhteensattumat, joiden ansiosta olet tunteittesi vietävänä. Penkit saavat uuden käyttötarkoituksen ja sekaan sukeltava järjestysmies provosoi tilannetta entisestään. Suomi-Venäjä jalkapallon MM-karsintaottelu oli loistava esimerkki spontaanista jännitteestä, joka venäläisen ryhmän auttamana laukesi Suomessa ennennäkemättömään tilanteeseen. Kannatuskulttuuri saapui eikä Suomi tule olemaan entisensä. Kuin pisteenä illalle, Suomen tiukasti valmistautuneet poliisivoimat olivat tilanteessa pihalla tavalla, joka todella on mahdollista vain Suomessa. Hädissään riviään pitäneet ja huippuunsa treenatut mellakkavoimamme tyytyivät katselemaan kahden ryhmän välissä tilanteen kehittymistä, sännäten välillä täysin päättömästi suunnasta toiseen. Kannatuskulttuuri on näyttänyt kasvonsa - Olisiko Reijo hoitanut tilanteen paremmin?
Soihdut ja savut, huliganismin pyhä esiintymä - Näin ainakin median mielestä. Jopa venäjä-ottelun jälkeisessä uutisoinnissa juoksuradalle lentänyt soihtu aiheutti kynänikkareissa sellaista kiimaa, että kyseinen tapahtuma piti mainita kirjoituksissa sekä yhdistää kyseinen ”valoilmiö” huliganismiin. Metsään on matkaa, mutta uutisoinnissa sinne usein päädytään - Niin tälläkin kertaa! Mitä tekemistä soihduilla tai savuilla on huliganismin tai väkivallan kanssa, miksi suhtautuminen näihin on Suomessa lähes hysteeristä? Molemmat ovat merkittävä osa kannatuskulttuuria ja yhdistäminen väkivaltaan sekä tappeluihin on kaukaa haettu keino pelotella ”urheiluhullua” kansaamme. Ymmärtämällä mihin katsomoon olet tulossa, voit valita kuinka astmaasi hallitset.

Toisaalta SMJK:n (Suomen Maajoukkueen Kannattajat) katsomossa soihduttajia raahataan ulos myös siitä syystä, että nykyisellään katsomon mentaliteetti ei jokseenkaan eroa stadionin muista katsomoista. Välillä näyttääkin, että katsomossa juoksentelee liivimiehiä ja kypäräpäitä niin vapaasti, että tunne on lähinnä säälittävä. Kannattajien katsomonosan kun tulisi olla pyhää maaperää, jota hallitsee sitä kansoittava kannattajaryhmä. Tähän osaan stadioni ei tulla istumaan ja laulamatta jättäminen voi tarkoittaa turpakeikkaa - Ainakin ulkomailla!
Aika näyttää millaisia otsikoita keltainen media saa seuraavaksi revittyä, laatua sen sijaan ei tarvitse edes arvailla. Karavaani kulkee ja minä jatkan haukkumistani säännöllisen epäsäännölliseti…
Enjoy!
http://www.youtube.com/watch?v=u0rMe2Vyb9E
http://www.youtube.com/watch?v=LBBPoyXEOhM
http://www.youtube.com/watch?v=r-AWFlv0pgQ
http://www.youtube.com/watch?v=5N7n1O7SR7o&feature=related